Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Opettajan työaika

Harmikseni olen jo tässä vaiheessa uraani tavannut uupuneita kollegoita. Uupumuksen syyt ovat toki moninaiset, mutta useampikin loppuun palaneista on uskonut olevansa kutsumusammatissaan, eikä ole seurannut työaikaansa. Opettajan työaikaa ovat muun muassa kadonneiden kenkien etsintä, kiusaamistapauksen selvittely, oksentavan oppilaan hoitaminen, keskustelu kuraattorin kanssa, työhyvinvointitiimin tapaaminen, poissaolojen merkitseminen, joulujuhlan suunnittelu, jälki-istunto vapettajille, paloharjoitus, uuden työpuhelimen päivitys, lukuvuosisuunnitelman lukeminen, puhtaanapitokyselyyn vastaaminen ja Taidetestaajien reissu.   Opettajan työaikaa ovat 1) Opetusvelvollisuustyöaika 2) Vesot 3) Ys-aika (perusopetuksessa enintään 120 tuntia ja lukiossa enintään 101 tuntia vuodessa) 4) Erikseen korvattavat tehtävät. Kaiken työajan ja kaikkien edellä lueteltujen tehtävien on mahduttava näihin puitteisiin.   Välitunnit kuuluvat oppituntiin. Niiden aikana työnantaja...

Viimeisimmät blogitekstit

Kaipaan laatikkoon

Miksi olen OAJ:n jäsen

Osaamistakuu (sekä koulutustakuu, nuorisotakuu ja oppimistakuu)

Oppilaistani eli omituisten otusten kerhosta

Opettaja hammaslääkärissä

"Läpällä"

Pakettioppilaat (VSOP)

Laaja-alaiset terveystarkastukset (opettajan näkökulma)

Ryhmäkoko 12,7 oppilasta

AV, IT, DIGI = toisinaan kirosanoja koulumaailmassa

Huikeat (ja vielä huikeammat) huoltajat

Koulumaailmassa korjattavaa

Rentoutumista ja työhyvinvointia

”Heti aikaa hoitaa” ja muu opettajien teleporttaus

Opetyyppejä ja kahvikuppeja

1,3 tuntia luokanohjaajuudesta

Suunnitelmia, suunnitelmia...

Koulukiusaamista ei enää ole

Pari sanasta kouluruuasta

After after work

Oppilastyypit

Ensivaikutelman merkitys

Ensimmäiset vesot eli opettajatyöpäivät

Tutustumassa työmaahan

Työsuhteen alkamisesta ja kesän palkasta

Virkahaastattelu 2/2

Virkahaastettelu 1/2